Kriisipiiri

2.7.09 Costas Lapavitsas – Financialisation, or the Search for Profits in the Sphere of Circulation

Posted on: heinäkuu 14, 2009

Kriisipiirin neljännellä kerralla käsiteltävänä oli Costas Lapavitsasin artikkeli ”Financialisation, or the Search for Profits in the Sphere of Circulation”. Artikkeli on julkaistu sarjassa ”Research on money and finance”, jonka tarkoituksena on kerätä nykykapitalismin kehitystä tarkastelevaa tutkimusta. Erityisesti julkaisun takana oleva verkosto edustaa poliittista taloustiedettä ja on pyrkinyt tässä sarjassa luomaan analyyttistä yleiskuvaa nykyisen talouskriisin syy-seuraussuhteista.

Lapavitsasin artikkeli keskittyy viimeisen kolmenkymmenen vuoden kehitykseen länsimaissa. Hän esittää artikkelissaan, että tänä aikana taloudellisen kierron piiri on laajentunut voimakkaasti samalla kun tuotannon alueella on ollut pysyviä vaikeuksia sekä tuottavuudessa että kannattavuudessa. Tänä aikana on myös syntynyt avoin finanssisektori, jolle yksittäiset kuluttajat pyritään liittämään entistä suoremmin, prosessissa, jota Lapavitsas kutsuu ”finansiaaliseksi pakkoluovutukseksi” (financial expropriation). Avoimilla finanssimarkkinoilla toimivat rahoitusinstituutiot pyrkivät tekemään voittoja välittävillä toimenpiteillä, siis esimerkiksi lainapaketeilla. Tätä investointipankkien ja pakkoluovutuksen yhdistelmää hän pitää keskeisimpänä syynä nykyiseen kriisiin.

Ensimmäinen keskustelussa esiin noussut aihe oli kysymys tuotannon ja kierron alueiden määrittelemisestä, erityisesti siitä, mitä kierto käsittää ja millä tavalla se on rajattavissa tuotannosta erilliseksi. Alustava vastaus oli, että kierron alue käsittää kaiken markkinoilla liikkuvan rahan joka ei ole yhteydessä arvoa luovaan toimintaan ts. työhön tai siinä luotuun arvoon. Kysymykseksi nousi myös jo aiemmin usein esille tullut väite, jota myös Lapavitsas käyttää, että reaalipalkkojen taso ei ole noussut yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Millä tavalla reaalipalkkojen muutos määritellään, kuinka se on laskettu? Reaalipalkan tarkoittaessa ostovoimaa vastauksen tulisi tarkoittaa siis palkansaajan ostovoimaa. Se, onko kuva koko länsimaissa tämä ei käynyt selväksi. Tähän yhteyteen liittyi kysymys työn tuottavuuden erittäin voimakkaasta kasvusta. Sikäli että ihmiset nyttemmin tekevät taas enemmän töitä kuin aiemmin, tämän tulisi tarkoittaa sitä, että työn riistoaste eli siis sekä absoluuttisen että suhteellisen lisäarvon osuus työn tuotteesta on kohonnut eikä laskenut. Kysymykseksi jäi se, mitä on tapahtunut kolmekymmentä vuotta sitten, öljykriisin myötä? Mistä reaalitalouden ongelmat johtuvat?

Toisena keskustelun aiheena oli se, mistä vuosien 2001-2007 talouskuplassa, josta Lapavitsas puhuu, oli kyse. Ilmeisimmin tähän nousukauteen liittynyt asuntojen hintojen nousu Yhdysvalloissa ja muualla länsimaissa ei ole ollut todellisuuteen pohjaavalla perustalla sillä se johti romahdukseen. Kuten Lapavitsas esittää, normaaliväestön varallisuus on useimmiten suoraan suhteessa asuntojen hintoihin, sillä asunto on usein ainoa varsinaista arvoa sisältävä omaisuus, jonka palkansaaja omistaa. Asuntojen hintojen ollessa vahvasti kelluvia ei hänen saatavillaan ole varmasti arvonsa säilyttävää omaisuutta. Ongelman tämä muodostaa suhteessa velkaantumisasteeseen liittyvään riskiin. Sikäli että normaalikehitys on, että palkansaaja sijoittaa asuntoon, jotta voisi sen myynnin kautta myöhemmässä vaiheessa hankkia suuremman, edellyttää se yhteiskunnallisena perusrakenteena jatkuvaa asuntopulaa jonka kautta hintojen nousu mahdollistuu. Siis normaaliyksilön elintason nousu omin välineinsä eli omistamaansa arvo-omaisuutta myymällä edellyttää tarjonnan niukkuutta.

Finansiaalisen pakkoluovutuksen kysymykset liittyvät siihen, että kun julkista sektoria eli vaikkapa terveydenhuoltoa, eläkevakuutuksia jne. kavennetaan, joutuvat palkansaajat kustantamaan nämä omista käyttövaroistaan. Rahoitusjärjestelmän toimijat kuten vaikkapa Ilmarinen sijoittavat nämä varat eteenpäin, jolloin normaalielämän välttämättömyyksien kattamiseen tarkoitettu varallisuus on suoraan finanssimarkkinoiden käytettävissä.

Erityisesti nykyisen kriisin yhteydessä on kuitenkin ollut kyse velkaantumisasteen lisääntymisestä ja johdannaiskaupoista, ts. siitä, että lainat ovat se varsinainen resurssi, jonka pankit laskevat taseensa bonuspuolelle ja sijoittavat eteenpäin. Kun ihmiset ottavat esim. asunto- ja opintolainoja, myös tämä ”varallisuus” siirtyy finanssimarkkinilla käytettävissä olevaksi pääomaksi. Velkaantumisaste länsimaissa on kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Suomi on väestötasolla ilmeisesti maailman 13. velkaantunein maa. Täällä kuitenkin keskeinen tekijä on korostunut omistusasumisen pyrkimys ja tämän kautta suuret asuntolainat. Kulutusluottojen kasvu on vasta viime aikojen ilmiö. Myös pankkien tuleminen kierron keskiöön on täällä suhteellisen uusi ilmiö: esimerkiksi palkanmaksu keskittyi pankkeihin vasta n. neljäkymmentä vuotta sitten.

Tämän jälkeen puhe siirtyi siihen, mihin vaatimukset julkisen sektorin kaventamisesta liittyvät. Ilmeisin syy tähän on tarve kierron piirin laajentamiselle, eli siis sille, että voittojen kasvattamiseksi ihmisten tulee kyetä liittämään suoremmin markkinoilla ilman valtion tai yhteiskunnan välitystä. Talousjärjestelmän merkittäville toimijoille tämä on kysymys selviämisestä kilpailussa. Tätä kautta yksityistäminen ja esimerkiksi laajennettu luotottaminen asettuisivat järjestelmän vaatimien voittojen laajentumistarpeista käsin, sillä myös pankit ovat osa tätä järjestelmää. Lapavitsas hahmotti pankkien erityistä tarvetta pakkoluovutusmekanismien synnyttämiseen siten, että koska myös suuret korporaatiot astuivat vapautuneille globaaleille finassimarkkinoille rahoittajina, pankit olivat tavallaan pakotettuja löytämään pohjan tuottavuudelleen kuluttajista: voittojen hakeminen lainanannosta yhtiöille ei suuressa mittakaavassa ollut mahdollista. Myös investointipankkkien synty oli suhteessa tähän. Yksityisten kuluttajien ja kuluttamisen keskeisyys on oleellista nykyiselle kriisille. Tämä tarkoittaa sitä että kasvavia osia heidän yksityisestä taloudenpidostaan siirretään kansainvälisille finanssimarkkinoille lainojen, kulutusluottojen,  eläkesäästämisen, vakuutusten jne. kautta.

Lopuksi nousi esiin kysymys siitä, ovatko finanssimarkkinoiden toimijat tietoisia riskeistä, tietävätkö esimerkiksi pankit siitä, että lainojen myynti johtaa väistämättä jonkun häviöön? Tähän näytti olevan kahta vastauslinjaa. Toiset olivat sillä kannalla että näin luultavasti on, mutta kasvavat voitto-osuudet on silti hankittava jostain jotta voi pysyä mukana markkinoilla joilla kaikki muut toimivat samalla tavalla. Toieet olivat sillä kannalla, että finanssimaailmassa vallitsee laajalti hyväuskoisuus järjestelmän vakauteen. Kysymykseksi siis jäi, ajattelevatko finanssijärjestelmän toimijat, että kyseinen järjestelmä on hyvä ja vakaa vai näkevätkö he siihen sisältyvän lyhytnäköisyyden ja väistämättömän taipumuksen kuplien syntyyn sekä sen,  että kyse on riskinotosta, jossa riskin asteen ennakointi on mahdotonta?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RSS Kriisiuutisia Suomesta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Kriisiuutisia ulkomailta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS The Great Recession

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Taloussanomat

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.
Mainokset
%d bloggers like this: