Kriisipiiri

Archive for the ‘Kliman’ Category

Kolmastoista elokuuta Kriisipiirissä luettiin Andrew Klimanin teksti Destruction of Capital and the Current Economic Crisis. Tekstissä Kliman analysoi nykykriisin taustaa ja syytä nojautuen Marxin voiton suhdeluvun laskutendenssiin. Kapitalismi ei voi kasvaa loputtomasti eikä selvitä kriiseistään ilman konkreettisen pääoman eli fyysisen pääoman, raaka-aineiden ja tuotantovälineiden sekä imaginaarisen pääoman eli osakkeiden, velkojen, saatavien, lainojen, tappioiden jne arvojohdannaisten ajoittaista tuhoutumista.

Klimanin mukaan talouskriisin syyt tulee jäljittää 70-luvulle. Toisen maailmansodan vaikutus ja sodanjälkeinen jälleenrakennus verrattuna 30-luvun lamaan oli nostanut taloutta, mutta seitkytluvun alkuun mennessä maailmantalouskasvua ylläpitänyt Bretton Woods -järjestelmä oli kriisissä. Nyt olemme jälleen tilanteessa, jossa imaginaarista pääomaa on pumpattu liikaa rahoitusmarkkinoille, jonka seurauksena myös reaalitalous on kriisiytynyt. Hullunkurisesti systeemiä on pyritty pelastamaan palauttamalla kuluttajien luotto systeemiin pumppaamalla rahaa vain entistä enemmän Karl Polanyin kuvaaman saatanallisen myllyn, vapaan markkinatalouden pelastamiseksi. Keynesiläisyys tai muunlainen talouden säännöstely ei Klimanin mukaan ole ratkaisuna validi, sillä markkinoiden vapauttaminen, kultakannasta irroittautuminen ja kaikenlaisen pörssikeinottelun salliminen olivat hätäratkaisuja säännösteltyjen markkinoiden ja valtiojohtoisen kriisiytymisen. Kapitalismin voidaankin sanoa olevan järjestelmä, jonka perusluonteena on liikkua kriisistä kriisiin aiheuttaen pörssikurssien notkahtelun lisäksi runsaasti inhimillistä kärsimystä. Kliman palauttaa kysymykseen valtion suhteessa kapitalismiin; kapitalismi on hallitsematon järjestelmä, joka pyrkiessään maksimoimaan voitot kriisiyttää niin säännöstellyt kuin sääntelemättömätkin markkinat.

Klimanin teoria ei ennusta kapitalismin vääjäämätöntä romahdusta, sillä keinot joilla lisäarvoa voidaan tuottaa yhä uusista kohteista, ovat loputtomat. Voidaan tulkita kriisiytymisen yleinen tendenssi, mutta ei kuitenkaan kapitalismin loppua, sillä kriisi on kapitalisteille myös mahdollisuus uuteen kasvuun, joka perustuu entistä suuremmalle määrelle työtunteja, sekatöitä, joustavuutta, pienempiä palkkoja, vähempiä lomapäiviä ja niin edelleen. Kriisi on siis paitsi siis merkki talouden notkahduksesta, myös poliittisten voimien kamppailuhetki, jolloin määritellään, miten seuraavaa nousukautta lähdetään tavoittelemaan. Kun kriisiä hillitään julkisella politiikalla, kuten erilaisilla ”elvytyspaketeilla”, kriisit ovat pienempiä mutta säännöllisempiä. Uskon palauttaminen markkinoihin siis ainoastaan pitkittää kriisiä ja muodostaa siis jo seuraavaa mahdollista kuplaa, tällä kertaa kenties eri puolelle maailmaa ja erilaiseen tuotannonhaaraan.

Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi Andrew Klimanin The Communelle antama haastattelu. Haastattelussa käsitellään muun muassa seuraavia teemoja: talouden sääntely/sääntelemättömyys, valtiollinen elvytys, keynesiläisyys, voiton suhdeluvun laskutendenssi sekä nykykriisin vertaaminen 2000-luvun IT-kuplaan ja 1920-luvun lamaan. Keskustelua syntyi muun muassa seuraavista teemoista:

Marxilainen analyysi kriisistä tuntui osuvalta analyysiltä puhuttaessa sääntelyn palaamisesta, elvyttämisestä, keynesiläisyydestä ja uusliberalismin mahdollisesta lopusta. Uusliberalismin ja kapitalismin välille ei vedetä yhtäläisyysviivoja, eikä nykyistä finanssikriisiä selitetä moraalisesti tai eettisesti vääränlaisella talouspolitiikalla vaan voiton suhdeluvun laskutendenssillä. Kliman kyseenalaistaa valtiollisen elvytyksen ja sen, että säännelty kapitalismi toimisi jotenkin eettisemmin ja paremmin kuin mahdollisimman vapaat markkinat. Päinvastoin nykyinen uusliberalismin kriisi on seurausta keynesiläisyyden ja valtiojohtoisen kapitalismin epäonnistumisesta. Vastaus keynesiläisyyden epäonnistumiseen oli sääntelyn purku, yksityistäminen ja voittojen kasvattaminen. Lainanannon kriteereitä on 1970-luvulta asti pyritty tietoisesti höllentämään ja 1900-luvun lopulla imaginaarisen rahan eroaminen konkreettisesta rahasta seurasi riskien räjähdysmäinen kasvu.

Elvytyksessä ei Klimanin mukaan ole kyse rikkaiden tekemisessä rikkaamaksi tai pelkkien yksittäisten pankkien pelastamisesta työntekijöiden, kansalaisten ja veronmaksajien kustannuksella vaan ylipäätään ihmisten luottamuksen palauttamisesta kapitalismiin. Kapitalismi perustuu lainanotolle ja lainojen edelleen kauppaamiselle, joten Lehman Brothersin kaatuminen oli suuri kolaus luottamukselle, mikä aiheutti finanssimarkkinoilla paniikin. Yritykset eivät ota lainaa esimerkiksi ainoastaan tehdessään investointeja vaan myös maksaessaan työntekijöille palkkoja. Kun ihmisten luottamus loppuu, loppuu esimerkiksi asuntolainojen otto, yritykset pienentävät tuotantovolyymiaan ja niin edelleen. Asuntolainojen lisäksi palkansaajat käyttävät lainaa jokapäiväiseen elämäänsä, joten Freddie Macin ja Fannie Maen valtiollistaminen olivat vain lainaajien ja kuluttajien luottamuksen palauttamista systeemiin itseensä.

Lainaajan ja kuluttajan välinen ero: kuluttaja arvioi omaa käsillä olevaa tilannettaan, kun lainanottaja arvioi ja ennakoi tulevaisuuttaan. Luottamuspuute lainanotossa näkyy myös kuluttajien arjessa ja ostopäätöksillä, joskin viiveellä. Luottamuspulasta huolimatta myös ne yritykset, joilla menee hyvin, käyttävät lamaa hyväkseen tehostaessaan toimintaansa. Samanlaista toimintaa on myös kunnallisella sektorilla, joten keskustelu uusliberalismin kuolemasta ei ole niin selkeä kuin joissain puheenvuoroissa annetaan ymmärtää. Minkälaisia toimenpiteitä julkisen ja yksityisen sektorin välillä tullaan nykyisen kriisin myötä tekemään esimerkiksi Suomessa? Useista hyvin eri tavoin maailman kapitalistisista valtioista voidaan päätellä, että politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, minkälaisia asioita kapitalismissa tuotannossa arvostetaan, mutta riittääkö se? Elvytetäänkö Suomessa ainoastaan veroja laskemalla vai ottaako valtio tiukemman kontrollin vai voiko se edes ottaa?

Lopuksi syntyi keskustelua siitä, mikä on yksittäisen toimijan (kuluttajan, Sorosin, valtion…) mahdollisuudet vaikuttaa markkinalogiikkaan tai pyrkiä vaikuttamaan kehitykseen? Yrittääkö yrittäjä esimerkiksi elättää ainoastaan itsensä vai tehdä koko ajan enemmän voittoa? Yrittäjyys terminä on 2000-luvulla varsin epämääräinen, sillä duunarit ja pienyrittäjät materiaalisesti samassa asemassa, duunarit monesti jopa paremmissa. Luottamuspulassa kapitalismiin on positiivista se, että sen myötä avautuu koko ajan uudenlaisia ja realistisempia toiminnanmuotoja. Kriisipiirin lopussa syntyi idea siitä, miten kehitykseen voidaan vastata esimerkiksi Osuuskuntien muodossa systeemin sisältä käsin.


RSS Kriisiuutisia Suomesta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Kriisiuutisia ulkomailta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS The Great Recession

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Taloussanomat

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.