Kriisipiiri

Archive for the ‘uusliberalismi’ Category

Seitsemännelle kerralle luettiin Kansainvälisen valuuttarahaston oma historiikki IMF:n ja World Bankin toiminnasta sekä näiden instituutioiden yhteistoiminnasta maailmantalouden kehittäjinä ja tasapainottajina. Driscoll piirtää instituutioiden välille seuraavan käytännöllisen jaon: WB on ainoastaan kehitysinstituutio, joka lainaa rahaa lähinnä köyhille tai superköyhille maille, kun IMF on sekä köyhien että rikkaiden valtioiden yhteistyökumppani, joka auttaa taloudelliseen ahdinkoon joutuneita kansantalouksia.

IMF:n roolit voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan: 1) IMF pitää huolta, että valtioiden valuutat ovat vapaasti vaihdettavissa keskenään, 2) IMF tarkkailee valtioiden talouksia ja varoittelee valtionhallintoja, mikäli havaitsee talouden ylikuumenemista sekä antaa neuvoja, miten valtioiden talous saataisiin takaisin balanssiin sekä 3) IMF myöntää lyhytaikaisia lainoja talousahdinkoon joutuneille maille. WB:n tarkoituksena on puolestaan lainata ainoastaan köyhille valtioille rahaa, jotta kehitysmaiden maatalous tehostuisi, maihin saataisiin paikallisia yrityksiä ja sitä myötä urbanisaatio käyntiin ja tämän myötä toimiva terveydenhuolto, riittävästi puhdasta juomavettä & ravintoa, osaavaa koulutusta jne jne jne.

Driscollin esitys on selkeä, joskin se tarjoilee molemmista instituutioista niin hymypoikamaisen kuvan, että se jätti myös vastaamatta moniin aiheellisiin ja ajankohtaisiin kysymyksiin. Jos IMF:n käytännöllisenä tehtävänä on tarkkailla maailmantaloutta ja yksittäisten valtioiden talouksien ylikuumenemista, miksi nykyiset mittapuut saanut finanssikriisi pääsi ylipäätään syntymään? Sen vielä ymmärtää, että yksi Islanti ja yksi Latvia jäävät huomaamatta, mutta miten Yhdysvaltain asuntokupla jäi huomaamatta? Vaikka tekstissä korostetaan, että IMF:n tehtävä on ensisijaisesti olla ainoastaan maailmantalouden tarkkailija eikä toimia kuten pankki, se on viimeisten vuosikymmenien aikana vahvistanut asemaansa nimenomaan ahdinkoon joutuneiden talouksien kustannuksella. IMF myöntää lyhyen aikavälin tai vaikeimmissa tapauksissa keskipitkiä lainoja, joiden laina-aika on kolmesta kymmeneen vuotta. Kuinka realistista on olettaa, että taloudellisessa ahdingossa oleva valtio voi maksaa IMF:n myöntämät jättivelat takaisin niin lyhyessä ajassa? Lukupiirin lopputulema oli, ettei mitenkään. Karrikoiden voidaankin sanoa, että kuvio on sama kuin ottaisi pikavippiä selvitäkseen asuntolainansa koroista.

IMF:n rooli valtioiden talouksien neuvonantajana toteutuu siis vasta, kun IMF on päässyt myöntämään lainan. Tätä ennen IMF on ainoastaan neuvoa antava elin, joka ei voi asettaa ylikuumeneville talouksille minkäänlaisia pakotteita. Lainan annettuaan IMF voi asettaa valtioille ja näiden hallituksille pakotteita, koska se haluaa lainaamansa rahat mahdollisimman nopeasti takaisin ja tämän myötä hallitusten on tehtävä talouksiinsa rakenteellisia uudistuksia eli muutettava harjoittamaansa talouspolitiikkaa suuntaan, jota kutsutaan uusliberalistiseksi. IMF meni jo Islantiin ja pian sen lienee autettava myös Itä-Eurooppaa, jota ollaan muutettu turbovauhdilla sosialistisista maista kapitalistisiksi. Kuten Suomen tuoreinta budjettiriiheä kommentoinut Megablogi totesi, myös Suomen elvytyspolitiikkaa muistuttaa IMF:n rakenneuudistusohjelmia:

Sailaksen valtionbudjetin tasapainottamiseen tähtäävät ehdotukset ovat kovastikin samankaltaisia kuin Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pahamaineiset saneerausohjelmat, joita se on räätälöinyt niille talousongelmissa rypeville maille, joille se on myöntänyt lainaa. IMF myöntää konkurssikypsille valtioille lainaa edellyttäen, että lainansaajamaa vähentää julkisia menojaan ja korottaa verotusta. Tämän lisäksi maan keskuspankin on yleensä vähennettävä tarjolla olevan rahan määrää, mikä taas nostaa korkoja. … IMF:n elvytysohjelma muuntaa valtiontalouden tehokkaaksi lainanmaksuautomaatiksi. Elvytyskuurin maksavat köyhät ja vähätuloiset, kuten lamankin. Deflatorinen julkinen raha- ja talouspolitiikka vähentää nimittäin kokonaiskysyntää ja lisää siten työttömyyttä. Kun veronkorotukset yhdistyvät julkisten menojen leikkauksiin, veronmaksajilla jää yhä vähemmän rahaa kuluttamiseen. Kysynnän hiipuessa myös tuotantoa supistetaan. Vain vienti voi pelastaa, ellei investointikriisi ole kansainvälinen. Kallis euro tyrehdyttää joka tapauksessa euromaiden ulkopuolelta tulevia investointeja. Euro-alueella korot tulevat nousemaan heti kun rahoitustalous osoittaa riittävästi elpymisen merkkejä – reaalitalous ja työllisyys on sitten asia erikseen.

Lukupiirin lopuksi keskustelu siirtyi siihen, mikä on ylipäätään IMF:n takaa-ajama maailmantalouden vakaus. Amerikkalaisten pankkien pelastusoperaatiosta opimme, että elvytyksen tarkoituksena on ainoastaan palauttaa usko kapitalistiseen järjestelmään, eikä korjata siinä vallitsevia ongelmakohtia ja ristiriitaisuuksia. Bank of Englannin ja IMF:n raporttien mukaan Yhdysvaltoihin ja euroalueelle on pumpattu 782 miljardia dollaria pankkisektorin vakauttamiseksi. Elvytys on jo tuottanut tuloksia ja mm. Deutsche Bank, Citigroup, J.P. Morgan Chase ja Goldman Sachs ovat julkaisseet toiveikkaita osavuosikatsauksia. Goldman Sachs on tehnyt jopa voittoa. Alan Greenspan on jo ”aika varma” talouden pikaisesta elpymisestä. Velkaa on taas otettu lisää, mikä mahdollistaa taas uusien valtioiden, uusien alojen, uusien elämänpiirien kapitalisoimisen ja maailmantalouden porskuttamisen taas jonkin aikaa. Bingo, mission accomplished! Esimerkiksi Suomen vienti laski alkuvuonna 41 prosenttia ja velkaa tullaan ottamaan tänä vuonna 10 ja ensi vuonna 13 miljardia euroa. Kuten Michael Hudson asian ilmaisi:

Creditors know that these debts can’t be paid. From the creditor’s vantage point, knowing that the Great Neoliberal Bubble is over, the trick is to deter debtor countries from acting to resolve its collapse in a way that benefits themselves. The aim is to take as much as possible – and to get the IMF and central banks to bail out the poisonous banks that have loaded these countries down with toxic debt. Grab what you can while the grabbing is good. And demand that debtors do what Latin American and other third World countries have been doing since the 1980s: sell off their public domain and public enterprises at distress prices. That way, the international banks not only will get paid, they will get new business lending to the buyers of the assets being privatized – on the usual highly debt-leveraged terms!

Mainokset

Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi Andrew Klimanin The Communelle antama haastattelu. Haastattelussa käsitellään muun muassa seuraavia teemoja: talouden sääntely/sääntelemättömyys, valtiollinen elvytys, keynesiläisyys, voiton suhdeluvun laskutendenssi sekä nykykriisin vertaaminen 2000-luvun IT-kuplaan ja 1920-luvun lamaan. Keskustelua syntyi muun muassa seuraavista teemoista:

Marxilainen analyysi kriisistä tuntui osuvalta analyysiltä puhuttaessa sääntelyn palaamisesta, elvyttämisestä, keynesiläisyydestä ja uusliberalismin mahdollisesta lopusta. Uusliberalismin ja kapitalismin välille ei vedetä yhtäläisyysviivoja, eikä nykyistä finanssikriisiä selitetä moraalisesti tai eettisesti vääränlaisella talouspolitiikalla vaan voiton suhdeluvun laskutendenssillä. Kliman kyseenalaistaa valtiollisen elvytyksen ja sen, että säännelty kapitalismi toimisi jotenkin eettisemmin ja paremmin kuin mahdollisimman vapaat markkinat. Päinvastoin nykyinen uusliberalismin kriisi on seurausta keynesiläisyyden ja valtiojohtoisen kapitalismin epäonnistumisesta. Vastaus keynesiläisyyden epäonnistumiseen oli sääntelyn purku, yksityistäminen ja voittojen kasvattaminen. Lainanannon kriteereitä on 1970-luvulta asti pyritty tietoisesti höllentämään ja 1900-luvun lopulla imaginaarisen rahan eroaminen konkreettisesta rahasta seurasi riskien räjähdysmäinen kasvu.

Elvytyksessä ei Klimanin mukaan ole kyse rikkaiden tekemisessä rikkaamaksi tai pelkkien yksittäisten pankkien pelastamisesta työntekijöiden, kansalaisten ja veronmaksajien kustannuksella vaan ylipäätään ihmisten luottamuksen palauttamisesta kapitalismiin. Kapitalismi perustuu lainanotolle ja lainojen edelleen kauppaamiselle, joten Lehman Brothersin kaatuminen oli suuri kolaus luottamukselle, mikä aiheutti finanssimarkkinoilla paniikin. Yritykset eivät ota lainaa esimerkiksi ainoastaan tehdessään investointeja vaan myös maksaessaan työntekijöille palkkoja. Kun ihmisten luottamus loppuu, loppuu esimerkiksi asuntolainojen otto, yritykset pienentävät tuotantovolyymiaan ja niin edelleen. Asuntolainojen lisäksi palkansaajat käyttävät lainaa jokapäiväiseen elämäänsä, joten Freddie Macin ja Fannie Maen valtiollistaminen olivat vain lainaajien ja kuluttajien luottamuksen palauttamista systeemiin itseensä.

Lainaajan ja kuluttajan välinen ero: kuluttaja arvioi omaa käsillä olevaa tilannettaan, kun lainanottaja arvioi ja ennakoi tulevaisuuttaan. Luottamuspuute lainanotossa näkyy myös kuluttajien arjessa ja ostopäätöksillä, joskin viiveellä. Luottamuspulasta huolimatta myös ne yritykset, joilla menee hyvin, käyttävät lamaa hyväkseen tehostaessaan toimintaansa. Samanlaista toimintaa on myös kunnallisella sektorilla, joten keskustelu uusliberalismin kuolemasta ei ole niin selkeä kuin joissain puheenvuoroissa annetaan ymmärtää. Minkälaisia toimenpiteitä julkisen ja yksityisen sektorin välillä tullaan nykyisen kriisin myötä tekemään esimerkiksi Suomessa? Useista hyvin eri tavoin maailman kapitalistisista valtioista voidaan päätellä, että politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, minkälaisia asioita kapitalismissa tuotannossa arvostetaan, mutta riittääkö se? Elvytetäänkö Suomessa ainoastaan veroja laskemalla vai ottaako valtio tiukemman kontrollin vai voiko se edes ottaa?

Lopuksi syntyi keskustelua siitä, mikä on yksittäisen toimijan (kuluttajan, Sorosin, valtion…) mahdollisuudet vaikuttaa markkinalogiikkaan tai pyrkiä vaikuttamaan kehitykseen? Yrittääkö yrittäjä esimerkiksi elättää ainoastaan itsensä vai tehdä koko ajan enemmän voittoa? Yrittäjyys terminä on 2000-luvulla varsin epämääräinen, sillä duunarit ja pienyrittäjät materiaalisesti samassa asemassa, duunarit monesti jopa paremmissa. Luottamuspulassa kapitalismiin on positiivista se, että sen myötä avautuu koko ajan uudenlaisia ja realistisempia toiminnanmuotoja. Kriisipiirin lopussa syntyi idea siitä, miten kehitykseen voidaan vastata esimerkiksi Osuuskuntien muodossa systeemin sisältä käsin.


RSS Kriisiuutisia Suomesta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Kriisiuutisia ulkomailta

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS The Great Recession

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Taloussanomat

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.
Mainokset